Hetken Täysikuu "Tuisku" uudet sivut
(c) kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
OMISTAJA Murke VRL-13904 KASVATTAJA Hetken Suomenhevoset
ROTU Suomenhevonen SUKUPUOLI Ori
SÄKÄKORKEUS 153cm VÄRI Tummanrautiaankimo
PAINOTUS Koulupainotus KOULUTUSTASO va B, 60cm
SYNTYMÄAIKA 07.12.2014 2v (täyttää 3-vuotta 28.01.2015) ikääntyy satunnaisesti
VH14-018-1925
Hetken Täysikuu, tutummin vain Tuisku voi suomalaisten ihmisten tapaan vaikuttaa ensin hieman jurolta. Ratsuna orista kuoriutuu kuitenkin nöyrä ja kuuliainen hevonen. Tuiskulle täytyy alusta asti selvittää tarkat rajat mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ori on ratsastettavuudeltaan mitä ihanin hevonen, jonka liikkeet ovat kouluradoille onnen omiaan. Hoitotoimenpiteistä ei taas voi sanoa samaa.
Hoidettaessa Tuisku on aikamoinen jääräpää. Luimii ja uhittelee sen minkä kerkeää. Kokemattomia orin uhoaminen saattaa pelottaa ja pelkoa Tuisku käyttääkin häikäilemättä hyväkseen. Herra uskoo kyllä, kun sanoo kovan sanan ja pelleileminen loppuu aina hetkeksi. Tuisku kuitenkin yrittää pompotella hoitajaansa monta kertaa hoitotoimenpiteiden aikana, joten pitää olla varuillaan. Tuisku ei koskaan kuitenkaan ole purrut tai potkinut, joten sikäli on ihan kiltti hevonen. Ei ole kuitenkaan ihan kokemattomien hoidettavissa, sillä ori vaatii jämäkät otteet. Joskus harvoin, kun ori rauhoittuu keskittymään vain harjaukseen, se voi olla ihan mukava rapsuttelukaveri. Näitä hetkiä vain tulee aivan liian harvoin. Jospa ikä opettaisi tämän orinkin käyttäytymään paremmin. Lastatessa ongelmia ei ole, mutta auta armias, kun ori pitäisi kengittää. Silloin Tuisku näyttää ne pahimmat puolensa. Steppailee käytävällä sen minkä kerkeää ja talloo samalla kengittäjänkin jaloille. Lisäksi ei suostu pitämään jalkojaan ylhäällä, vaan riuhtoo niitä pois otteesta. Kengittäjältäkin vaaditaan vähän päättäväisyyttä. Samaa riuhtomista ori saattaa tehdä myös kavioita putsattaessa, mutta tiukka ärähdys yleensä auttaa jalan ylhäällä pidossa.
Ratsuna Tuisku on aivan päinvastainen. Herkkä kouluratsu ei kuitenkaan ole ihan aloittelijoiden ratsu. Hoitotoimenpiteiden jääräpäiset luonteen piirteet tulevat esiin, kun aloittelija hyppää selkään. Tuisku testaa ratsastajaansa aina, kun ratsastaja kerkeää hetkeksikin levähtää. Ori ei myöskään anna mitään ilmaiseksi, joten koko ajan täytyy olla tekemässä töitä ja keksimässä herralle uusia tehtäviä. Kokeneemmalla kuskilla Tuisku on kuin ihmisen mieli. Toimii täydellisesti painoavuilla ja liikkuu todella ilmavilla liikkeillä. Kouluratsastus onkin Tuiskulle se oma juttu. Ori ei vaadi iso apuja, joten pidätteet ja eteenpäin vievät avut on hyvä pitää mahdollisimman pieninä. Jos erehtyy paukauttamaan pohkeilla kovasti, voi seuraksena olla mukavan kokoinen pukki tai keuliminen. Esteillä Tuisku on kömpelö ja puomit tippuvatkin radan aikana useasti. Välillä vaihtelun vuoksi orilla hypätään pieniä, mutta esteradoilla ei taitaisi pärjätä edes ristikkoluokassa. Maastoilusta herra tykkää, mutta on sielläkin hieman kömpelö. Jalat oikein laahaavat maata ja jäävät joka puunjuureen ja kantoon kiinni. Maastossa Tuisku on kuitenkin rohkea hevonen, eikä sitä pelota juuri mikään.
Kisapaikoilla Tuisku näyttää parhaat puolensa. Ehkä siltä uusien paikkojen katselulta ei aikaa jää enää temppuilemiseen tai omien jekkujen keksimiseen. Kisaradalla ori toimii yhtä hyvin, kuin muulloinkin ratsastettaessa. Ei pelkää hälinää tai säiky mitään kisapaikoilla.
Tuisku on virtuaalihevonen